Säde Tahvanainen Politiikkaa syksyn lämpöön

Kaikki blogit puheenaiheesta Kesämökki

Kesämökin säästäväisyys kotiin

Kävitkö mökillä juhannussaunassa? Saitko pestyä itsesi yhdellä-kahdella soikollisella vettä? Minä sain. Sain myös pestyä joka kerta astiat samalla määrällä vettä. Niin teemme aina, kun Rääkkylän kalamajalle mennään. Niukkuudella pärjää hyvin lomalla. Miksi ei arkena? 

Mökille pulaamaan

Kodintekniikka ja -elektroniikka lisääntyy mutta sen korjaamisesta vastaa yhä useammin kuluttaja.

 

Ei ole kauan siitä kun jos epäilin vaikkapa kaiuttimessani olevan jotain vialla saatoin viedä sen paikkakunnan vanhalle velmulle tarkistettavaksi. Hän sitten saattoi seuraavana päivänä sanoa "Ei siinä mitään vikaa ole, sulla on vahvistimessa säädöt väärin, imuroin kuitenkin pölyt pois" tai "Pillistä piuha irti, pistin uudelleen kiinni", ja otti palveluksistaan vitosen tai kympin. "No eiköhän tämä vitosella järjesty."

 

Hurjia vuokrankorotuksia Raahen huvilatonteille

Kaupunginvaltuusto päättää maanantaina huvilatonttien vuokrankorotuksista. Vasemmisto jäänee vähemmistöön kohtuullisten korotusten kannattajana.

Tietovisa venäläisistä kesämökkeilijöistä

Osallistu tämän blogin tietovisaan! Aiheena on venäläiset vapaa-ajan kiinteistöjen omistajat Suomessa. Innoituksen blogi on saanut 101 kansanedustajan lakialoitteesta kieltää Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolisten henkilöiden, käytännössä venäläisten, maa- ja kiinteistökaupat Suomessa.

Apua! Ulkomaalaiset toimivat Suomen markkinoilla

Suomen taloudella sujuu alavireisesti ja kansalliseen tapaan etsimme asiaan syylliset. Vielä näihin päiviin asti poliitikot ovat saaneet kantaa syyllisyyden taakkaa. Nyt eduskunnassa on keksitty parempi kohde tyytymättömyydelle: ulkomaalaiset

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä