Säde Tahvanainen Osaamista politiikkaan

Politiikka ei ole pikavoittoja

Eduskuntavaalit ovat nurkan takana. Näissä vaaleissa korostuu asiakeskustelu. Poliittisten pikavoittojen etsintä kauneus -tai julkkiskilpailuna on radikaalisti vähentynyt. Hyvä niin.

Olen itse politiikan peruspuurtaja. Uskon työn tekemiseen paitsi hyvän elämän perustana, myös kestävän politiikan luojana. Päätöksenteko on tavallisten ihmisten asioiden ajamista, hyviä palveluja ja oikeudenmukaisuusvalintoja. Luottamus kasvaa työn ja näyttöjen kautta. Politiikka on perimmltään raakaa työtä. 

Suomen vaalijärjestelmä korostaa yksilöiden pärjäämistä. Sitä kautta mielikuvamarkkinointi ja itsensä mainostaminen korostuvat voimakkaasti. Samalla saattavat ne tavallisten ihmisten asiat unohtua.

Tunnettavuus entuudestaan on vahvuus varsinkin Etelä -Suomen suurissa vaalipiireissä. Erilaiset marttyyritarinat ja sattumustenkin kautta rakentuvat tapahtumat voivat olla vaalit ratkaiseva asia. Osa käyttää niitä taitavasti hyväkseen, jopa liioittelee tapahtumla huomiota saadakseen.

Julkisuusperustainen asetelma on aika epäreilu monta hyvää ehdokasta kohtaan, joka vuosikausia on tehnyt esimerkiksi kuntapolitiikassa valtavasti työtä, koskaan pääsemättä sen pidemmälle. Pahimmillaan ”ohituskaista” saattaa lamaannuttaa ja tappaa järjestötyön. 

Vaikka tavallisten politiikan peruspuurtajien on vaikea murtautua läpi mediatodellisuuteen, mahdotonta se ei ole. Pienistä puroista kasvaa suuri joki. Näissäkin vaaleissa näemme aivan varmasti isojakin yllätyksiä. 

Minä kampanjoin asiaosaamisen puolesta. Politiikka on arkista aherrusta. Siksi annan neuvon: mieti keneen sinä voit ottaa yhteyttä, kun elämässäsi tärkeää asiaa pitäisi selvittää tai hoitaa eteenpäin? 

Säde Tahvanainen

-osaaja- 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

"mieti keneen sinä voit ottaa yhteyttä, kun elämässäsi tärkeää asiaa pitäisi selvittää tai hoitaa eteenpäin? "
Vietkö eteenpäin kannabiksen laillistamista ja muiden aineiden dekriminalisointia?

Jos et, toki perustele.

Toimituksen poiminnat