Säde Tahvanainen Politiikkaa syksyn lämpöön

Sanelulla lapsi ärtyy -niin myös ay -liike

Erityisluokanopettajana joudun päivittäin pohtimaan keinoja ratkaista huonosti käyttäytyvän nuoren käytösongelmia. Ymmärtävä ote, neuvottelu ja toisaalta sopivan napakka tyyli puree. Sanelu sen sijaan sytyttää ison roihun. 

Sama psykologinen reaktio pätee työelämässä. Kuka tahtoo niellä vaikeat asiat pakolla ja sanelulla? Kuka tahtoo johtajan vain määräilevän työpaikalla? 

Ymmärrettävästi ay -liike on ollut hallituksen sanelupolitiikasta takajaloillaan. Irtisanomissuojaa halutaan heikentää kuuntelematta työntekijäpuolen näkemyksiä. Myös monet pienyrittäjät ovat ihmeissään eivätkä tue esitystä. 

Vaikutusarviot vaikuttavat epämääräisiltä. Erikoiselta kuulostaa mm. väite, että irtisanomissuojan heikennyksellä ”luotaisiin jopa 20 000 työpaikkaa”. Pullahtaako ”piilevä työvoimatarve” pintaan vain siten, että työntekijän voi irtisanoa nykyistä heiveröisemmin perustein?

Työmarkkina -asiantuntijat ja tutkijat ovat myös ymmällään. Kuuntelin radiosta kuinka työoikeuden professori totesi ”vasta vuosien päästä saatavan uuden irtisanomiskynnyksen oikeudellinen tulkinta, oikeudenkäyntien seurauksena”. 

OMG sanoisin nuorison termein. Todellako tätä yksityisyrittäjät ja työnantajat tahtovat? Tuskinpa. Työelämän selkeät pelisäännöt ovat kaikkien meidän etu. Ne ovat luoneet vakautta ja suojaa.

Maan hallitus on perunut kuluneella vaalikaudella ison tukun kehnoksi todettuja esityksiä. Nyt olisi aika perua myös tämä. Yritys muuttaa esitys hyväksyttävämmäksi supistamalla rajaa 20 hengen yrityksistä alle 10 henkeä työllistyviin, ei tilannetta paranna. Kaikella järjellä ajatelle tästä muutoksesta ei ole myöskään suurta hyötyä. 

Pienillä yrityksillä ei ole resursseja lähteä laajoihin ja riskialttiisiin selvityksiin ”mahdollisen irtisanomiskynnyksen täyttymisestä”. Työntekijä taas ei uskalla noin pienissä yrityksissä käyttää nytkään kovin innokkaasti ”liiton apua”. Onhan työnantajaa kohtaa tunnettu tunnetason lojaliteetti sitä suurempi mitä pienempi yritys on. 

Sovitaanko, että hallitus peruu kehnon esityksensä, istuu työelämäasioissa neuvottelupöytään ja kuulee eri osapuolia. Vuoropuhelun kautta syntyy ongelmiin parhaiten ratkaisuja! 

 

Säde Tahvanainen

- osaaja

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Lapselliselta kiukuttelultahan se näyttää ay-liikkeen toiminta viime ajoilta, kun ei asiat menneet kolmikannassa mieleisellä tavalla niin siitä saatiin itkupotkuraivari. Demarit on tätä usuttaneet kuin pikkulasten joukossa yleensäkin on tapana , hieman siellä takana huudetaan, hyvä, hyvä , ja sitten juostaan karkuun kun iskä meinaa ottaa niskasta kiinni.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Kolmikannassa piti neuvotella, mutta ay-liike sanoi, ei neuvotella. Jos kaksi muuta sanoo kyllä, niin sitten jatketaan asian valmistelua.

Kuten entinen valtakunnansovittelija Jorma Reini sanoi: "Se jolla valtaa on, se sitä käyttää". Hallituksella ja eduskunnalla on valta viedä asiaa eteenpäin.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Ymmärsin kyllä televisiokeskustelusta ay:n olleen mukana alkuperäisessä kolmikannassa jossa tästä pienten yritysten irtisanomissuojasta keskusteltiin. Siitä ei vain tullut mitään kun ay oli sitä mieltä ettei tällaista lakia voi tehdä ollenkaan. Tuon jälkeen ministeriö ja hallitus jatkoi asian eteenpäinvientiä sillä oikeudella mikä sillä on ja nyt demarien kiihottamana ay:liike kiukuttelee. Ay nimenomaan haluaa nyt kostaa kun ei saanut kolmikannassa haluamaansa päätöstä aikaiseksi se tuli herrojen keskustelussa selväksi.

Tuossa tuo keskustelu
https://areena.yle.fi/1-4292968?seek=571

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Tarkoittaako blogisti, että ay-liike käyttäytyy kuin lapsi?

Ari Ojala

Eihän SUomessa mikään asia etenisi jos noudatettas Demarien (=SDP=Ay-liike) kantaa. Tällä vaalikaudellakin demarit on 99.9% varmuudella vastustanut kaikkia asioita. Mutta se ei ole riittänyt, niin nyt on huudettu ay-liike apuun ja nyt sitten lakkoillaan ja tehdään vaalityötä.
Käviähän se asia hyvin selväksi aamuteeveessä josa Riku Aalto väitti ettei ole käyty asioita kolmikantaisesti läpi. Suomen yrittäjäin edustaja ilmoitti että kyllä ay-väki on ollut mukana neuvotteluissa. Saman ilmoitti Akavan puheenjohtaja, että ollaan oltu neuvotteluissa mukana.
Mikäli kaikki lähtis siittä ajatuksesta, että oma asia menee 100% läpi, niin eihän täällä mikään asia menis eteenpäin. Tätäkö SDP haluaa?
Myös SDP pitkäaikainen politikko Jouni Backman ilmoitti ”Toisaalta emme uskalla tehdä mitään eli pelkäämme, että uudistuksesta tulee aivan liian radikaali, joka suututtaa eri tahoja. Meillä monet ajattelevat, että saamme jotain vielä enemmän, jos neuvotteluissa vedätämme mahdollisimman pitkälle."
Nyt sitten vedätetään lakoilla, sotessa ym..........

Käyttäjän mauritem kuva
Mauri Temisevä

Poliittinen lakko on vallankäyttöä.Sillä pyritään vaikuttamaan hallitukseen ja viime kädessä eduskunnan lainsäädäntövaltaan. Kolmikantaneuvottelu ei voi tarkoittaa sitä, että ay-liikkeellä on veto-oikeus työlainsäädäntöön.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset